Harrasteparkki ja yleisöpysäköinti
Lauantaina 12.5.2018 Nordiksen halli
SAAPUMINEN HARRASTEAJONEUVOILLA
Harrasteajoneuvoille on varattu koko Helsingin Jäähallin parkki-alue. Harrasteparkki
on tarkoitettu harrasteautoilla tapahtumaan saapuvalle, sisäänpääsylippunsa
ostaneelle katsojalle. Harrasteparkki sisältyy pääsylipun hintaan. Parkkeeraus tapahtuu liikenteenohjaajan opastuksella, nokat samaan
suuntaan, kohti etelää ja parkista uloslähtöä. Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä. Parkki-alue avataan lauantaina kello 9.00. Tyhjän paikan ollessa, se täytetään seuraavaksi alueelle saapuvalla harrasteautolla.

PARAATIAJO - SUOMEN SUURIN HÄÄKULKUE
Harrasteajoneuvojen paraati starttaa Jäähallin parkkipaikalta kello 18.30.
Letkan kärkeen ryhmittyy ensin näyttelyssä sisällä olleet ajoneuvot, jonka
jälkeen harrasteparkissa esillä olleet ajoneuvot liitetään letkaan. Letka-ajo
läpi keskustan, päättyen Kauppatorille. Etene edellä olevan auton vauhdissa,
jotta letka saadaan pysymään mahdollisimman tiiviinä. Huomioi erityisesti jalankulkijat
ja muu liikenne letkan ajon aikana. Letkan kärkeen sijoittuu hääauto, jossa
mukana tapahtumassa vihitty tuore aviopari.
FILLARIT JA MOOTTORIPYÖRÄT
Mikäli saavut tapahtumaan polku- tai moottoripyörällä, voit ajaa pyöräsi niille
kartassa osoitettuun pysäköintipaikkaan. Pysäköinti on maksuton.
YLEISÖN SAAPUMINEN
Helsingin Jäähallille on hyvät julkiset kulkuyhteydet ja suosittelemme niiden
käyttöä oman auton sijasta. Helsingin
Jäähallin lähistöllä tehtävät tietyöt aiheuttavat huomattavaa haittaa ja
ruuhkia liikenteessä, joten suosittelemme jättämään oman auton esim. Mäntymäenkentälle, josta on lyhyt kävelymatka Jäähallille. Helsingin
Jäähallin lähiympäristöstä on rajoitetusti sekä maksullista että maksutonta
pysäköintitilaa. Pysäköinnin voi maksaa kolikoilla, sekä Easypark- ja Parkman
-sovelluksilla sekä tekstiviestillä. Pysäköintialueita ovat mm.
- Mäntymäen kenttä
- Vauhtitien pysäköintialue
- Laakson ratsastuskentän hiekkakenttä
- Linnanmäen pysäköintialue osoitteessa Tivolitie 1.
- Lääkärikadun pääty
Yleisesti pysäköinnin hinta on 2 €/tunti ja maksu tapahtuu kolikoiden lisäksi Easypark- ja Parkman -sovelluksilla sekä tekstiviestillä. Tarkista pysäköintialueesi maksu ja varaa riittävästi aikaa pysäköinnille, jotta sinun ei tarvitse sen vuoksi lähteä välillä pois tapahtumasta.
HSL:n palvelusta
Reittiopas.
www.reittiopas.fi/
Ratikka-reitti
www.hsl.fi/sites/default/files/uploads/ratikka_openstreet_810x1210_03042018_www_1.pdf
Pysäköinti Helsingissä:
www.hel.fi/helsinki/fi/kartat-ja-liikenne/pysakointi/pysakointi-helsingissa
Ilmaiset pysäköinnit -kartta pdf
www.hel.fi/static/hkr/pysakointi/kantakaupunkipysakointikartta.pdf